keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Vanhanajan mustikkapiirakka

Käytiin viime viikonlopun aikana kaksi kertaa mustikkametsässä. Olin vuodessa ehtinyt unohtaa, miten vähän siitä pidänkään (tai erityisesti niistä hyttysistä, paarmoista, hämähäkeistä...). Saatiin ihan mukavasti mustikkaa, ei litratolkulla (koska en viihtynyt kauaa metsässä.. :D ), mutta sen verran että nautittiin niitä lettujen kanssa, piirakassa ja pari rasiaa meni pakkaseen. Tuoreet mustikat, vaniljajäätelöä ja lettuja - oli muuten melkoista herkkua :) 

Piirakaksi päätin leipoa perinteisen pullapohjaisen mustikkapiirakan. Tein 3dl pullataikinan, jonka annoin kohota rauhassa noin 30 minuuttia. Otin taikinasta n. 3/4 leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kaulin sen levyksi. Kohotuksen jälkeen kaadoin mustikat pohjan päälle ja kaulin lopputaikinan levyksi. Voitelin sen munalla ja leikkasin koristenauhoiksi mustikoiden päälle. Piirakka oli uunissa ~ 25 minuuttia 175 asteessa. Uunista ottamisen jälkeen ripottelin piirakan päälle sokeria, sillä mustikoihin ei sekoitettu sokeria eikä perunajauhoja ennen uuniin laittoa. 

Pullataikina:

3 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
100g voita
Uunista ulos

Sokeroinnin jälkeen. Näyttää mielestäni ihan leipomotuotteelta :))
Täytyy sanoa, että olin todella ylpeä lopputuloksesta! Piirakasta tuli todella viehättävän näköinen ja maku oli ihana :) 

Tänään olikin hieman erilaista toimintaa luvassa; olin sopinut kaverini kanssa, että mennään kokeilemaan Les Mills Bodypumpia kuntosalilleni. Huh. 60 minuuttia rankkaa treeniähän se oli, hiki lensi ja vettä kului :D Koskaan ennen en ollut vastaavaa kokeillut, pitkään olin jo halunnut, mutta yksin en ollut uskaltanut.. :) Voi olla, että huomenna ei ole kauhean vetreä olo, jos pystyn edes kävelemään... :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit oikein tervetulleita :)