Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pastaa pinaatti-fetakastikkeella

Tänään tein ruoaksi yhtä lempiruoistani. Yksinkertaista, helppoa ja herkullista. Pastaa pinaatti-fetakastikkeella. Ensi kerran tutustuin tähän ruokaan vuonna 2011 Skotlannissa Edinburghissa. Oli ensimmäinen iltamme siellä ja nälkä kova :) Löydettiin sympaattisen näköinen pubi läheltä hostelliamme. Ruokalistaa tutkailtuamme päätettiin mennä syömään sinne - olikin oikein loistava valinta tuo. :) Tuon makunautinnon jälkeen olenkin useasti tehnyt kyseistä ruokaa, enkä ole vieläkään kyllästynyt :)

Aineet ruokaan ovat siis seuraavat:



2 rasiaa tuoretta pinaattia 
iso purkki / 2 purkkia smetanaa/ranskankermaa
2 purkkia fetaa (yksikin riittäisi, mutta haluttiin herkutella :) ) 
mustapippuria
 tagliatelle-pastaa

Ensin paistoin pinaatin
pinaatin sekaan lisäsin smetanan :)
ja kastikkeen sekaan vielä fetapalat!






Vähän aikaa kastiketta keittelin samalla, kun odotin pastan kypsyvän. Nopea ruoka on siis kyseessä; kastike valmistuu sillä aikaa, kun pasta kiehuu :) Ja tällaiset annokset saatiin:


NAM.
Ei muuta kuin herkutteluhetkiä ja hauskaa alkanutta viikkoa! :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

MyCurry - Intialaista Lahdessa


Olen intialaisen & nepalilaisen ruuan fani. Tunnustan :) Ostin viimein itselleni intialaisen keittokirjankin, mutta vielä en ole sen sisältöä ehtinyt kokeilemaan. Intialaisissa ravintoloissa kuitenkin tykkään käydä ja nyt valikoitui paikaksi Lahdessa sijaitseva MyCurry. Oltiin Lahdessa läpikulkumatkalla ja melkein heti bongasin tuon MyCurryn ja sinne sitten päädyttiin syömään :) Valitsin päivän annoksen; vihreitä linssejä pinaatti-sinappikastikkeessa. Mukaan tuli riisiä, pieni pala naan-leipää, raastesalaattia ja vähän raitaa. Listassa luki ruoan olevan mieto, mutta tarjoilija tuli jossakin vaiheessa toteamaan, että annos tulee olemaan tulisempi kuin pitäisi. Vastasin että ei haittaa :) Mies tilasi itselleen kanaa pinaatti-tomaattikastikkeessa ja otti sen erittäin tulisena.. Huh. MyCurryssa saa siis itse valita tulisuusasteen, mikä on loistava idea! Joskus sitä tosiaan on syöty hieman liian tulista ruokaa... Miehen annos oli àla carte -listalta, joten siihen kuului lisukkeeksi vain riisi. Tämä oli mielestäni outoa - olen tottunut vastaavissa ravintoloissa saamaan samaan hintaan vähintään naanin ja raidan. Koska lisukkeita ei siis kuulunut, tilattiin lisäksi valkosipulinaan. Ruokia sai odotella aika kauan vaikka ravintola olikin pieni ja asiakasryntäystä ei ollut. Nälkä oli kova ja suuret oli odotukset kun ruuat vihdoin saapuivat :)


Minun annokseni
Miehen vaatimattomampi annos :)
Valkosipulinaan

Pahoittelen kuvien laatua, kännykällä otettuja. Eiköhän niistä kuitenkin suurinpiirtein selviä minkälaista ruokaa syötiin :) Oma ruokani oli kieltämättä pettymys; ruoka oli hieman liian tulinen ja se peitti alleen muut maut. Todennäköisesti ruokani olisi ollut parempaa miedompana, kuten sen ilmeisesti oli tarkoitettu olevan. Mieskin totesi, että onko ruoassa jotain vikaa jos leipä on parempaa kuin itse ruoka... Valkosipulinaan olikin kyllä herkkua! Mutta muuten ei mieskään tainnut kauheasti annoksestaan pitää. Että tällaiset kokemukset meillä :) Raita oli kyllä todella hyvää ja siksi erityisesti jäi harmittamaan sen lisämaksullisuus. Monen mielestä varmasti kiva paikka tuo MyCurry, itse pidin sisustuksesta ja valaistuksesta, mutta valitettavasti ruoka ei ollut ihan makuuni. Tulipahan kokeiltua kuitenkin. Ja ehdottomasti ne raidat ja naanit pitäisi saada joka annokseen ilman lisähintaa! Onneksi muuten ruoat oli siedettävissä hinnoissa, oma annokseni maksoi 12 € ja miehen 13 €, valkosipulinaan lisäksi 3,50 €. Näin siis Lahdessa, ei löytynyt varteenotettavaa kilpailijaa vieläkään porvoolaiselle Pokharalle (entinen Himchuli). :) 


tiistai 16. lokakuuta 2012

Leipäjuustosalaatti

Mietiskelin tänään, että mitähän sitä keksisi ruoaksi. Ei tehnyt mieli mitään raskasta, mutta kuitenkin ihan kunnon ravitsevaa ruokaa pitäisi saada. Kaupassa tuli mieleen tehdä ruokaisa salaatti. Siihen valikoitui aineeksi:

- paprikaa (punainen, vihreä ja keltainen)

- tomaattia
- punasipulia
- porkkanaa
- keitettyjä perunoita
- keitettyjä kananmunia
- leipäjuustoa

Keitin kananmunat ja pilkoin ja keitin perunat. Raastoin porkkanat, pilkoin paprikat, tomaatit ja sipulin ja sekoitin ne keskenään. Hieroin niihin hieman suolaa ja pirskottelin öljyä päälle. Kun perunat olivat kiehuneet, pilkoin ne hieman pienemmäksi, kuorin kananmunat ja pilkoin nekin ja laitoin salaatin sekaan. Päälle vielä leipäjuustoa niin syntyi aivan uskomattoman herkullinen (ja helppo!) ruoka, jota jäi vielä jääkaappiin odottamaan seuraavaa herkkuhetkeä :)




lauantai 13. lokakuuta 2012

Tulinen, tulisempi, tulisin

Oltiin eilen laiskoja ja päätettiin tilata ruokaa kotiin. Ihan ekaa kertaa ikinä :) Tilattiin intialaista; kasviksia ja perunoita tulisessa tomaattikastikkeessa ja pinaattia ja juustoa kermaisessa tomaattikastikkeessa. Näiden kanssa tietysti naanleipää ja ihanaa raitaa. Laitettiin kaikki kivasti tarjolle ja alettiin maistelemaan... Ekana tietysti kasviksia tulisessa kastikkeessa, joka oli muuten ERITTÄIN tulista! Ei olla herkkiä tulisuuden suhteen, mutta tuo ruoka sai molemmat haukkomaan henkeä :D Voin sanoa, että kyllä kului naanleipää ja raitaa, jotta sai sen polttavuuden pois suusta! Onneksi pinaatti-juusto-tomaattikastike oli huomattavasti lempeämpi, mutta kuitenkin erittäin maukas.  Ruokaa jäi reilusti (tosin lähinnä sitä tulista), joten jatketiin siitä ruokaa tänään.

Pilkottiin pari porkkanaa ja perunaa kastikkeen sekaan ja raastoin mukaan myös pari tomaattia. Maustettiin vähän suolalla ja garam masalalla ja annettiin hautua. Lisänä riisiä, naanleipää ja raitaa. Tällaiset annokset saatiin:

Herkkua!
Syötiin tosiaan kunnon annokset ja huomisellekin vielä jäi, nam. Taisi olla toinen kerta elämässäni, kun syön intialaista ruokaa. Ensimmäinen kerta oli Liettuassa, Kaunasissa. Kyseinen ravintola oli muuten yksi Liettuan reissun kohokohdista.. :) Tämän tyylinen ruoka on kuitenkin hyvin tuttua nepalilaisten ravintoloiden ansiosta (erityisesti ihanan Himchulin ansiosta) ja näiden kokemusten perusteella sanoisin, että nepalilainen on hieman parempaa kuin intialainen, tosin oikeasti näiden kahden välillä tuskin suurta eroa on. Molemmat ihania joka tapauksessa! :)