Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. lokakuuta 2013

Ah London, you're amazing!

Pientä blogitaukoa ollut (pahoittelut), kaikenlaista puuhaa on ollut sen verran, että on taas koneella istuskelu jäänyt vähemmälle :/ Viime viikolla oltiin poikaystäväni kanssa 3 päivää Lontoossa. Olipahan huikea reissu ja ihan mahtava kaupunki! Wow. Ei oikein muuta voi sanoa :) Ikävä on kova, joten toivottavasti piakkoin sinne pääsisi uudelleen!






 
Siinä hieman matkakuvia, joita yhteensä kertyi reilut 800 :) Vietettiin päivät todella tehokkaasti; ensimmäisenä päivänä mentiin kiertoajelulle, josta sai jonkinlaisen kokonaiskuvan Lontoosta, sen jälkeen pyörittiin vähän aikaa Piccadillyllä ja suunnattiin Trafalgar Squarelle. Ensimmäisen päivän kruunasi Greenwich :) Toisen päivän saldoon kuului mm. Notting Hill, Camden, Harrod's, Hamley's ja shoppailut Oxford Streetillä. Viimeisenä päivänä tutustuttiin Natural History Museumiin ja Science Museumiin, jotka oli molemmat ihan huikeita! Paljon ehdittiin näkemään mutta toki paljon jäi näkemättäkin. Onpahan hyvä syy mennä uudestaan.. :)

Liikkuminen Lontoossa oli erittäin helppoa, ostettiin heti ensimmäisen päivän aamuna molemmille Oyster-cardit ja ladattiin niihin rahaa tarpeeksi kolmelle päivälle. Ja ei muuta kuin metroon seikkailemaan! :D Muutaman kerran tuli mentyä vahingossa väärälle asemalle, josta ei päässytkään jatkamaan sinne minne olisi pitänyt, mutta onneksi ei sen kummemmin eksytty :) Opasteita on paljon ja britit tietysti ihanan ystävällisiä, jos apua kaipailee :)

Lontoo taisi kertaheitolla nousta lempikaupungikseni, niin huikea se on! Suosittelen ehdottomasti ja ihan kaikille :) Harmi, ettei ole vielä uutta matkaa tiedossa... :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Next destination!

Lähdetään poikaystävän kanssa parin viikon päästä muutamaksi päiväksi Lontooseen! Oon ihan super innoissani asiasta :) Kumpikaan ei oo aikaisemmin siellä käynyt, joten nähtävää riittää! Ihan extempore varattiin lennot, ei siis oltu suunniteltu tätä matkaa ollenkaan. RAKASTAN matkustelua ja ihanaa nähdä taas uusi kaupunki! :) 



Vinkkejä otetaan vastaan :)

Tänään ollaan suuntaamassa äitini luokse viikonlopun viettoon ja samalla juhlistetaan mun maanantaisia synttäreitä (apua), joten toivottelen kaikille rentouttavat viikonloput! 


Ps. Mitä vaatteita otan mukaan? HELP!! :)