Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mascarpone-puolukkapiirakka

Heipsan, hetki on taas vierähtänyt ilman tämän blogin päivittämistä (johtuen työkiireistä), mutta voin vannoa seuraavan reseptin olevan niin herkullinen, että sitä on jopa kannattanut odottaa :) Ohjeena on siis puolukka-mascarponepiirakka, joka jo pelkästään kuulostaa ihanalta, mutta myös maistuu taivaalliselle. Olen vasta viime vuosina "löytänyt" puolukan, aiemmin en oikein osannut tai edes uskaltanut kokeilla sitä mihinkään. Kerran kokeiltuani se maistuikin mahtavalta ja siitä asti olen ollut puolukka-fani :) fanitan kovasti myös kaikkia muita marjoja!

Ainekset

Pohja:

125 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

1 prk (250 g) mascarponea
1 prk (250 g) rahkaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
400 g puolukoita (pakaste)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna hyvin sekoittaen. Lisää seokseen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja painele taikina (jauhoja apuna käyttäen) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Sekoita mascarpone, rahka, munat, sokeri, vaniljasokeri ja noin pouolet puolukoista keskenään. Nostele täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Lisää loput puolukoista piirakan päälle. 

Paista piirakkaa 175 asteessa, uunin alatasolla, noin 55 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. (Jos käytät tuoreita puolukoita, paistoaika on hieman lyhyempi.

Valmiina menossa uuniin 


Olen tätä nyt kaksi kertaa tehnyt ja nopeasti on kadonnut piirakka parempiin suihin :) Vieraille on maistunut myös! Tämä on kivan yksinkertainen ohje, jolla saa  tehtyä ylellisen makuisen piirakan. Eli tästä on siis tullut minun tämän syksyn ehdoton lempparipiirakka! Pitäisi varmaan tehdä taas.. :) 


Valmis! Nammmm

Maistuvaa keskiviikkoa! 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Shortbread cookies // Murokeksit

Viimein on taas hyvää aikaa kirjoittaa tänne :) Viime viikot ovat olleet täynnä toimintaa eli en pahemmin ole viettänyt aikaa koneella. Tällä viikolla äitini oli pari päivää meillä kylässä ja käytiin vähän shoppailemassa (mm. ihanassa Indiskassa, josta löytyikin meille uudet sohvatyynyt ja äidille verhot, sekä Ikeassa :) ), muuten vaan kaupungilla hengailemassa ja käytiin myös Turun linnassa :) Oli oikein mukavaa! :) Eilen käytiin varaamassa meille kirppispöytä lähimmältä kirppikseltä (Mikaelin kirppis), sillä jotenkin on nyt ylimääräistä tavaraa alkanut kertyä.. Tänään käytiin ensimmäistä kertaa pöytää täyttämässä, toivottavasti edes jotain saadaan myytyä :) 

Uudet sohvatyynyt <3

Mutta asiaan! Eli kuten otsikko kertoo, aiheena shortbread:it (eli tutummin murokeksit). Eilen oli todella sateinen ja harmaa ilma, joten päätin hieman päivääni piristää ja leipoa meille kahvin seuraksi keksejä. Ohjeen otin täältä ja voikohan oikeesti olla helpompaa ohjetta? :) Välillä kaipaa haasteita leivonnassa ja ruoanlaitossa, joskus taas on kivempi päästä helpolla. Kuten eilen :)

Ainekset:

125 g voita
55 g sokeria
180 g vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää taikinaan jauhot. Sekoita ja laita taikinapallo pöydälle. Voit kaulia taikinan ja leikata siitä paloja, itse vähän vielä helpotin ohjetta ja pyörittelin taikinan tangoksi, leikkasin siitä n. 1 cm viipaleita ja laitoin ne pellille. Jäähdytä jääkaapissa noin 20 minuuttia, paista n. 15-20 minuuttia, älä polta! :) Jäähdytä ja nauti. Mmmh. Nää on hyviä! Suorastaan suussasulavia :) 







Kuten kuvista näkyy, en tehnyt mitenkään tasaisia tai tasakokoisia keksejä. Rouheasti vaan leikkasin paloja ja paistoin :) Tehkää tekin näitä! :D Ihanaa viikkoa kaikille :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Pikainen omenapiirakka

Nyt seuraa pikapäivitys tien päältä. Viime viikonloppu vietettiin Keski-suomessa poikaystävän kotiseudulla ja perjantaina tultiin käymään minun Mummolassa Salossa :). Viime viikonloppuna nautittiin aurinkoisesta kesäpäivästä ja käytiin viilennyksellä polskimassa Päijänteessä. Vesi tuntui todella lämpimältä! :) Illan viiletessä poimittiin pihalta kypsiä ja tosi maukkaita karviaisia ja maisteltiin omenapuusta pudonneita omenoita. Omenat ei olleet ihan täysin kypsiä, mutta hyviä kuitenkin. Enkä pystynyt hillitsemään itseäni, vaan pakko oli kokeilla millainen piirakka noistä syntyy. :). Tein Sunnuntai-jauhopussista löytyvällä ohjeella hyvin nopean ja yksinkertaisen piirakan, jonka päälle viipaloin omenat.





Omenapiirakka

2 munaa
1½-2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
150 g sulatettua margariinia
1 dl maitoa TAI hedelmämehua


Pinnalle:
Viipaloitua omenaa, kanelia 


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita munat ja sokeri, lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sula margariini ja neste. Sekoita tasaiseksi. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja levitä omenasiivut päälle. Paista uunin alatasolla noin 25-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti! :) 




Tänä viikonloppuna ilmat ei oikein suosi (ainakaan uiminen ei innosta), mutta voihan sitä vaan olla ja ihmetelläkin. Tänään tarttui kauppareissulta mukaan tällainen uusi ihanuus:



En malta odottaa, että pääsee kokeilemaan! :) olen ihan rakastunut tuohon pinkkiin väriin! Niin söpö :) Rentoa sunnuntai-iltaa kaikille! 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Mustikkamuffinssit kanelitwistillä

Parin päivän blogihiljaisuudesta huolimatta selvisin hengissä Bodypumpin jälkeisistä päivistä :)) Lihaskipuja esiintyi, mutta pääsin kuitenkin kävelemään, jotenkin.. :) Eilen oli tarkoitus pitää kotipäivä, mutta käytiin katsomassa millainen on SPR:n Kontti Tavaratalo. Mentiin pyörällä (muutama kilometri matkaa) ja oli ihan järjetön vastatuuli! Hyvä että eteenpäin pääsi. Perille kuitenkin päästiin vaikka jalat oli valmiit luovuttamaan puolivälissä.. :D Ei oltu aiemmin käyty siellä, joten minkäänlaisia odotuksia ei ollut. Ulkona oli kyltti, jossa mainostettiin vaatteiden olevan vielä eilen -50%. Hyvin ajoitettu siis :) Sisältä Kontti oli todella siisti ja tuotteet oli nätisti esillä. Harvemmin itse löydän mitään kirppareilta, mutta nyt satuin löytämään kaksi paitaa! :) Ja kun ne oli vielä puoleen hintaan, maksoivat ne yhteensä 4e. Molemmat näyttävät täysin käyttämättömiltä, joten hinta oli mielestäni mitä sopivin. 

Uudet paidat <3
Samalta reissulta mies löysi...
Palapelit ja millä maisemilla! Kelpais ihan livenäkin :)

Arjen ekotekoja
Hyvä reissu siis kaikenkaikkiaan, täytyy myös käydä kyseisessä paikassa uudemman kerran :) Kotiin tultua olikin aika alkaa leipomaan ja eilisen suunitelmissa oli mustikkamuffinssit :)

Aineksia :)
Taikina:

7 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1/2 tl suolaa
4 tl leivinjauhetta
1,5 dl öljyä
2 kananmunaa
1,5 dl maitoa
6 dl mustikoita (käytin pakastemustikoita)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon öljy, maito ja rikotut kananmunat. Sekoita varovasti taikinaksi ja lisää joukkoon mustikat. Nostele taikina muffinssivuokiin (itse käytin Pirkka Amerikan muffinssivuokia) ja täytä vuoat 2/3 täyteen. Minulla riitti taikinaa 24 vuokaan.



Kanelikuorrutus:

1 1/4 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl pehmeää voita
1 1/2 tl kanelia

Lisää pehmeän voin joukkoon sokeri, jauhot ja kaneli ja sekoita tasaikseksi. Laita kuorrutetta reilusti muffinsien päälle


Paista muffinseja 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja nauti :) 



Tuo kuorrute tekee muffinnseista aika makeita ja pinnan rapsakaksi, mutta muuten muffinssit olivat oikein pehmeitä. Mielestäni nämä voi tehdä aivan hyvin myös ilman kuorrutetta, jos niin tahtoo. :) 
Maukasta viikon alkua kaikille!

PS. Aion laittaa vielä valmistumaan leipätaikinan, jonka annetaan turvota vähintään 12h ja paistetaan lopulta kattilassa uunissa. Sen verran eksoottisen kuuloista, että pakko kokeilla! :) 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Puolukka-kinuskipiirakka


Perjantaina oli koko päivän sellainen olo, että tekee mieli leipoa jotain. Päädyin syksyn kunniaksi tekemään kinuski-puolukkapiirakan. :) En ole sellaista ennen tehnyt, joten etsin mukanvalaisen ohjeen ja aloin hommiin!

Pohjaksi valitsin seuraavanlaisen:


150 g voita

2 dl kermaviiliä
2 dl sokeria
4 dl jauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään, vatkaa voi ja kermaviili ja yhdistä se kuiviin aineisiin. Itse koin helpoimmaksi aineiden sekoittaminen kädellä, saa kunnon tuntuman taikinaan. :) Sitten vaan levitetään piirakkavuoan pohjalle ja laitetaan paistumaan. Oli paistumassa noin 30 minuuttia, asteita 175. Ja tokihan sitä taikinaa piti maistella, se oli oikein herkkua ja sitä tulikin sopivan runsaasti kunnon maisteluun... :) Aiemmin en ole vastaavanlaista pohjaa kokeillut, mutta uuttahan on aina kiva kokeilla  ja hyvin onnistui :) 


Annoin pohjan jäähtyä kunnolla paistamisen jälkeen ja sitten aloin tekemään elämäni ensimmäistä kinuskia. Oli pieni jännitys siinä sitä tehdessä, että mitenhän onnistuu... Hyvin onnistui! Perinteinen kinuski siis kyseessä eli


2 dl kermaa

2 dl fariinisokeria 

Sekoitin aineet kattilassa, kiehautin ja keitin matalalla lämmöllä n. 15 minuuttia. Lopuksi laitoin vielä kinuskin sekaan nokareen voita ja sekoitin sen. Kun kinuski oli valmis, laitoin sekaan pussillisen pakastepuolukoita ja sekoitin kaikki. Sitten pitikin olla nopea, ennenkuin kinuski täysin jähmettyi. Levitin sen piirakan päälle ja voilà -syksyinen herkku oli valmis! 







Malttamattomia kun ollaan, niin pitihän sitä heti maistaa :) Hyvältä maistui, itsetehty kinuski on vaan niin vastustamattoman makuista! Laitettiin loput jääkaappiin ja voi että, tuo piirashan vaan parani vanhetessaan! Syötiin loput tänään ja maistui vieläkin paremmalta kuin aiemmin. Loistava asia, jos sitä vaan malttaa olla syömättä heti :) 






Herkutteluhetkiä ja hauskaa tulevaa viikkoa! :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Jogurttia!

Oltiin reilu kuukausi sitten lomalla Kreikan Lefkadassa. Itse olen aina fanittanut Kreikan ja Turkin ruokakulttuuria ja monet lempiruoistani ovatkin näistä maista. Jogurttia käytetään ihanan monipuolisesti ruoassa ja ruoan lisäkkeenä, ja se tosiaan on jotain aivan muuta se jogurtti, kuin suomalainen maustettu sokerilitku :) Huomattiin muutamassa paikassa olevan tarjolla sellaista kuin "Frozen Greek Yogurt". Näin jogurtin ystävänä pakkohan sitä oli heti mennä maistamaan :) Ja kyllä, se oli herkkua. Unelmaista herkkua. Parempaa kuin jäätelö, vaikka koostumus muistutti kovasti pehmistä. Niin paljon parempaa kuin jäätelö, nam! Ja sitä kun vielä tarjoiltiin tuoreiden hedelmien kanssa, mikä voisi olla parempaa? 


Frozen Greek Yogurt, terveellistä herkkua :)

Eräs ilta alkoi tekemään mieli tuollaista, joten ostettiin pänikkä kreikkalaista jogurttia ja muutama nektariini. Sekoitin jogurtin vispilällä notkeammaksi, pilkoin nektariineja ja kasasin. Tällaiset sain aikaan: 



Ei saanut sellaista ihanaa rakennetta itse tuolla tavoin aikaiseksi, mutta hyvältä se maistui tuollakin tavalla! Suosittelen, tätäkin :) Muutenkin suosittelen kokeilemaan rohkeasti jogurttia, niin ruoanvalmistuksessa, kuin ruokien lisäkkeenäkin. Tzatzikia voisin syödä valehtelematta päivittäin ja tulisten ruokien kaverina jogurtti on lyömätön. 

En ole pitkään aikaan enää syönyt perinteisiä suomalaisia jogurtteja, jotka on maustettu ja sokeroitu. Ennemmin ostan vähän kalliimmalla laadukkaampaa jogurttia, jossa ei ole seassa mitään ylimääräistä ja jota voi käyttää mihin ikinä tahtookin. Makunsa kullakin, mulle tää on herkkua :)